sivut on kuin olisi häät

 

14.09.2004. Hääpäivä käytännössä

Häistä on kulunut yli viikko. Nyt uskaltanen jo kertoa tarkemmin hääpäivän tapahtumista.

Minun aamuni alkoi paljon muita myöhemmin. Naiset olivat menneet kammattaviksi (eivät parturiin) aikaisin aamulla, mutta minä heräsin vasta kymmeneltä. Aamupalan ja kevyen lounaan jälkeen seurasin auton alustavaa koristelua. Seuraavaksi, kokoontumisajon jälkeen, suuntasimme kukkakauppaan noutamaan morsiuskimppua ja viehettä. Juhlapaikan koristetarpeet oli haettu jo aiemmin viikolla, ja annettu niiden Miekkalaan vienti toisten tehtäväksi.

Kukkakauppakäynnin jälkeen ohjelmassa oli valokuvaus. Sekä sisä- että ulkokuvat sujuivat mallikkaasti, jopa morsion toive puuhun kiipeämisestä saatiin toteutettua vaatteita repimättä. Juuri kuvauksen päätyttyä koettiin kuitenkin harmittava takaisku: ampiainen pisti morsianta vasempaan keskisormeen. Siitä selvittiin kyypakkauksella, mistä taas selvittiin laktaasilla.

Kirkossa saatiin vihdoin virret ja raamatunkohdat kerrottua kanttorille ja papille. Olimme toistuvasti unohtaneet mainita niistä. Itse vihkiminen sujui jokseenkin mallikkaasti, mitä nyt polvet välillä tutisivat.

Kirkolta Miekkalaan siirtymisessäkään ei suuria ongelmia ollut. Aleksi (sulhon veli) vain unohti kertoa, millaiset kyltit paikalle johdattavat. Hienojen plakaattien askartelu meni siis jokseenkin hukkaan.

Juhlapaikalla meni hetki odotellessa, mutta lopulta pääsimme onniteltaviksi.

...jatkoa seuraa.

Kommentteja

Vaula Stenberg 16.09.2004

Häät meni kivasti ainakin sulhasen äiti viihtyi ja nautti, mitä nyt kirkon etupenkillä vähän (tai aika paljonkin) itketti. Kiitos oikein paljon mukavista juhlista

foxy shady 16.09.2004

kyllä siellä alttarin vierelläkin saatiin molemmin puolin pidätellä kyyneleitä... oli kaunista ja mukavaa ja kaikki.

tulihan sitä ahkeroituakin aikalailla, mutta se oli kyllä kaiken sen vaivan arvoista. kiitokset luottamuksesta :)

Kommenttispammin vuolaan virran vuoksi jouduin estämään uusien kommenttien jättämisen. Jos sinulla on sanottavaa, lähetä sulholle sähköpostia (pompo@rispekt.org), jotta voin lisätä kommentin käsin.