Häät ovat ensi viikolla.
Tekemättä on enää pieniä asioita sieltä täältä. Viimeiset ajo-opasteet ovat vielä vaiheessa ja — toki — viemättä. Istumajärjestys on tehty ja toimitettu juhlapaikkaan, vastausta odotetaan vielä. Kukat pitää noutaa ja valokuvauksen yksityiskohdista sopia. Morsiuspuku on vielä lyhennettävänä.
Kampaaja ja meikkaaja odottavat morsianta hääpäivänä, sulhon parturi on jo päivää aiemmin. Häiden jälkeen on toki vielä tehtävää, mutta se lienee tämän tarinan epilogi.
ei, epilogin saatte kirjoittaa kyllä vasta joskus kun olette olleet sen 30 vuotta naimisissa. toki siis haluaisimme kuulla, mitä häistä seurasi :)
minua jännittää. vaatteet ovat vielä puolitiessä ja miken housut on suurentamatta. mitäköhän tästä oikein tulee. no, jos te olette kunnossa kyseisenä päivänä, se lienee tärkeintä :)
kämmenet hikoavat ja päässä jyskyttää... ai, enkö se ollutkaan minä, jonka piti jännittää? tai sen hetki on vasta lauantaina? no, sanotte mitä tahansa niin minä jännitän jo nyt. perhosia on vatsassa teidän puolesta kokonaisen populaation verran.
minullakin on vielä housut lyhentämättä, liivi noutamatta ja kampaaja meni senverran jonnan kanssa päällekkäin, että hanna saa olla aamun ensimmäinen kuski. mutta eiköhän tästä saada kuitenkin hieno päivä järjestettyä.
vielä kerran pitää sanoa, että olen todella iloinen ja otettu saadessani olla teidän avustajana ja uskottuna :)
Kommenttispammin vuolaan virran vuoksi jouduin estämään uusien kommenttien jättämisen. Jos sinulla on sanottavaa, lähetä sulholle sähköpostia (pompo@rispekt.org), jotta voin lisätä kommentin käsin.