Frakkipalvelu Namin kotisivuilla oli tarjolla My Wedding Organizer -ohjelma. Tätä ne Manhattaninkin morsiamet kai käyttivät, telkkarissa. Tottahan se piti imuroida.
Ensin silmiin pisti ohjelman ulkoasu. Mieleen tuli taulukkolaskenta, vaikka juuri Excelin (tai no, OpenOffice Calcin) korvaajaksi hääsuunnittelussa tuo meillä tulisi. Käyttöliittymä on jaettu välilehtiin, joissa kussakin on useita alaosioita ja niilläkin vielä alaosioita. Oletuskokoiseen ikkunaan moinen informaatiotulva ei oikein mahdu. Erikseen aukeavat pikkuikkunat esimerkiksi jokaisen vieraan tietoja varten olisi ollut parempi.
Ohjelmassa otetaan kiitettävän monipuolisesti huomioon erilaiset häät ja erilaiset häävieraat. Vieraslistassa jokaisen henkilötietoihin voi määrittää tittelin, etu- ja sukunimen sekä sukulaisuussuhteen, täydelliset osoitetiedot, kutsujan (morsio, sulho vai joku ihan muu) ja niin edelleen, lista on pitkä. Lisäksi jokaisen osallistumisen häitä edeltäviin ja seuraaviin pirskeisiin voi kirjata, samoin vastaukset hääkutsuihin ja muut muistamiset. Häälahjat voi listata, mukaan lukien lahjasta annettavat vaihtorahat (!). Luonnollisesti valittavana on myös ruokavalio- ja majoitusvaihtoehdot.
Ohjelma luo valmiin tarkistuslistan hääpäivän pohjalta. Lista on todella pitkä, mukana on niinkin olennaisia kohtia kuin "osta häälehtiä 11 kuukautta ennen häitä" ja "otata ja tarkistuta verikokeet." Mihinköhän verikokeiden tulokset vaikuttavat, ja mitä niissä ylipäänsä testataan? Minä tekisin tuon ja netistä saatujen listojen pohjalta tyystin uuden. Hössötyshän on jo aloitettu, joten häälehtien osto on ajankohtainen hetkenä minä hyvänsä ja jatkuu koko 15 kuukauden suunnittelujakson ajan.
Budjettiosuus on yhtä tarkka kuin kaksi edellistä, ja jos mahdollista, myös sekavampi. Mukaan on otettu pääkohtana myös hääohjelman lisenssimaksu. Ohjelma osaa muuten kaivaa rekisteristä päivämääräformaatin ja rahayksikön, ystävällistä. Jälleen kerran oma listani olisi valmista selkeämpi ja yksinkertaisempi.
Ohjelmalla voi myös suunnitella istumajärjestystä, pahentaa hössötystä mukana olevilla vinkeillä, tehdä kutsu- ja kiitoskortteja, mitä ikinä. En kuitenkaan suunnittelisi häitäni ohjelman vakiokaavan mukaan, vaan muokkaisin valmiista omani. Siihen tarvittaisiin kuitenkin valtava työmäärä, koska ainakin meidän käyttöömme ohjelmassa on aivan liikaa pikku näperrettävää tarkistus- ja vieraslistojen ja budjetin täytteenä. Helpommalla pääsee, kun tekee homman tyylikkäästi taulukkolaskennalla puhtaalta pöydältä. Jonkinlainen Wedding Wizard tai kaikkien osioiden täydellinen tyhjentäminen auttaisi asiaa ainakin vähän.
Sain muuten ohjelman kaatumaan ensimmäisen kokeilun aikana alle viidessä minuutissa. Ahkera tallettaminen lienee paikallaan.
Mie luin yhta amerikkalaista haariehakirjaa ja siina kerrottiin rutiiniasiana, etta esteidentulkinnan (tai no siis avioliittoluvan hakemisen) yhteydessa otetaan verinaytteet joista selviaa, onko pari biologisesti sukua. Kun eihan adoptioista ja muista tieda. Kaikkea sita oppii kun vanhaksi kasvaa. :)
Kommenttispammin vuolaan virran vuoksi jouduin estämään uusien kommenttien jättämisen. Jos sinulla on sanottavaa, lähetä sulholle sähköpostia (pompo@rispekt.org), jotta voin lisätä kommentin käsin.